Näin Brasilian pääkaupungin yliopistossa:
Eipäs puhuta ja flirttailla siellä yliopistolla. Ja jätetään minihamekin kotiin.
Suhteeni ihmisiin on "vääristynyt". Vai onko se terve? En osaa pelata pelejä. Jalkapallo on ainoa joukkuepeli, jota lapsena/teininä pelasin mielelläni, ja jossa koin olevani hyvä. Joskus pelasin poikien kanssa ainoana tyttönä ja pärjäsin mielestäni ihan hyvin. Avojaloinkin on tullut joskus pelattua jalkapalloa.
Sittemmin olen inhonnut kaikkia joukkuepelejä. Tiimityöskentelyä olen oppinut töissä, mutta silti edelleen olen enemmän yksinäinen sooloilija, yksinäinen tutkimusmatkailija. Ja kontrollifriikki. Koska olen kontrollifriikki, tarvitsen paljon tilaa ympärilleni. Varmistan jatkuvasti selustaani, samalla koen oudolla tavalla olevani turvassa. Jos olet päässyt lähelle minua jollain tapaa, voit ihmetellä sitä. En välttämättä luota sinuun, vaikka luulisit niin. Vaikka kuvittelisit olevasi lähelläni.
Inhoan flirttailua, mutta teen sitä kuulema. Jos joku heittää minulle älykästä vitsiä, lähden siihen mielelläni mukaan, mutta opin aika myöhään, että sitä kutsutaan "flirttailuksi". Joillekin se on kutsu, joillekin lupaus. Arvaa mitä, minulle se ei ole mitään muuta kuin hauska lause, sananparsi. Nauran tai olen nauramatta.
Annan seksuaalista signaalia. Ai niinkö? Kuka tulkitsee ja mitä? Jokainen näkee sen minkä haluaa?
Baarissa örisevä tyyppi, tai hiukan huojuva kaveri, joka tulee lasinkiilto (alkoholin yliannostus) silmissään vonkaamaan tanssimaan, on ällöttävä otus. Silti minä perhana aina ystävällisesti sanon, ei kiitos, saatan hymyilläkin. Enkö minä saatana osaa olla töykeä. Missä sellaista oppii?
Kontrollifiriikillä on tilaa ympärillään, joten pahimmilta yrityksiltä olen säästynyt. Kontrollifriikki ei vedä kännejä. Kontrollifriikillä ei ole koskaan ollut krapulaa.
Minä perkele mitään flirttaile, jos olen ystävällinen ja hymyilen, vaikka lähtisin mukaan johonkin sananvaihtoon. Tai sitten flirttailen ja mitä siitä. Jos leikinlasku on flirttailua niin sopii sitten. Mutta se ei ole lupaus mistään, eikä kutsu minnekään. Eikä haaste. Minua ei kiinnosta hauskat pikku seikkailut ja rivot eroottiset laulut. Jätän ne heille, jotka siitä nauttivat enkä halua olla sellaisten ihmisten seurassa. Mieluummin menen temppeliini, omalle yksityiselle alueelleni, jonne vain harva sisälle pääsee. Aika monessa seurassa olen avoin ja puhelias, kuuntelen ja katselen paljon, mutta se siitä sitten. Olen epäsosiaalinen, ja ylpeä siitä.
Olin hyvä myös koripallossa, mutta en tykännyt siitä niin paljon, koska pelasin sitä tyttöjen kanssa. Tytöt olivat kateellisia. Poikien kunniaksi on sanottava, että jalkapallo oli reilumpaa. Ei niin kuin yläasteella eräs tyttö, heidän meille hävittyää, tuli ja potkaisi sääreeni ja kiroili. Sitten alkoi liikkua huhuja, että hakkaavat minut tyttöporukassa. Isosisko kavereineen oli kahta vuotta ylempänä ja oli seurassani, josta syystä hakkaussuunnitelmat ilmeisesti raukenivat.
VastaaPoista