Rippikoulu ja opisto

Elämäni ahdistavin koulu, ja onneksi lyhyt.
Siikatörmä. Edelleen näen painajaisia paikasta, vaikka hyviäkin hetkiä siellä on joskus lapsena kesäisin tullut vietettyä. Voitin kerran saappaanheittokisan. :)

Rippileirillä oli ankea, jäätävä tunnelma. Odotin vain päivää, jolloin sieltä pääsee pois. Kaikenlainen teinikapina pyrittiin kitkemään. Tein parannusta yöjuoksusta ja tupakoinnista, mikä tuntuu näin jälkikäteen naurettavalta ja ahdistavalta.

Onpa vaarallista, jos teini maistaa tupakkaa. Lisäksi lestadiolaisten seuroissa pihalla käryää ja todella paljon. Joskus tuntuu, että jokatoinen lestadiolaistyttö tupakoi. Johtuuko se siitä, kun se maailma on muuten niin täynnä kieltoja?

Sitten on tietenkin ne "kympin tytöt", aina kiltit ja miellyttävät, luokan luottamusoppilaat. Tosin heilläkin on paheensa, ja hyvä niin. Liian hyveellinen ihminen epäilyttää. Ihmisiä täällä vain ollaan, miksi siis leikkisimme enkeleitä - tai käänteisesti, piruja.

Vanhoillislestadiolainen nuori saa harvoin olla teini. Tai ehkä minä olen liikkunut vain eliitti- tms. piireissä, joissa niin olen kokenut. Olen kokenut, että puhujien ja pappien perheet on pahimpia. Olin kateellinen joillekin kavereille, joiden isä oli "normaali" (ei siis puhuja tai pappi). Toisaalta joskus olin salaa ylpeä omasta taustastani. Tajusin jo varhain, että puhujan tyttönä pääsee herkästi sakastiin. Siellä oli paremmat pullat ja piirakat, kun tavantallaajilla.

Sanomattakin oli selvää, että puhujat ja papit ovat siellä kastin yläpäässä. Sanottiin, että kaikki työ on arvokasta, kaikki tuodaan vaihetuspöydälle. Miksi sitten tietyt hommat kuului vain miehille? Opin lestadiolaisuudessa, että jos nainen auttaa jotain julkisuudessa, hän on herkästi "ulkokultainen". Äiti Teresat ja Ammat sun muut tuomittiin tämän maailman kunnian perässä juoksevina. Toki varmasti heitä vastaavia miehiäkin oli.

Miehet siis saavat olla "Jumalan miehiä", mutta nainen vaietkoon ja pysyköön hiljaa. Kas tuossa on kaapin paikka. Ai niin, mutta nainen tuntuu vieraalta sanalta koko ympäristössä. On äitejä, on pikku tyttöjä ja on mummoja. Mutta missä ovat Naiset. Maalattu nainen on erityisen pelottava. Joulukuusi, maalipytty, kuulin sanottavan "maailman naisesta". Silti samaan aikaan maalataan taloja, ostetaan kiiltäviä hienoja autoja, suunnitellaan sisustusta. En ole missään muualla nähnyt niin suunniteltuja ja hienosti toteutettuja sisustusratkaisuja kuin lestadiolaispiireissä ja sitten niissä hienostopiireissä, joissa olen ollut kotisiivoojana.

Merkkivaatteet ovat myös useimmilla yllä. Kampaukset ja korut viimeisen päälle. Miksi se maali kasvoilla on niin vaarallista, mutta muu ulkoinen panostaminen ei?

Naisilla on ikään kuin henkinen burka. Saa toki olla kaunis tyttö. Ne kauniit tytöt häviää nopeasti avioliiton satamaan, tietenkin.

Eräs mies kerran sanoi vitsinä, että mihin ne kauniit tytöt häviää, kun menee naimisiin ja yhtäkkiä vierellä on äkäinen akka. Se tais naurattaa joitakin lestadiolaisia miehiä ja myös naisia. Minusta se oli lähinnä surullinen lohkaisu, suututtikin.

Opiston kävin, omasta vapaasta tahdosta. Olin koko ajan lopettamassa sitä kesken ja siitäkin näen toisinaan painajaisia, että olen siellä vielä. Sain sieltä jotain hyvää ja arvokasta, mutta se ei liity mitenkään uskontoon. En ollut vielä päättänyt lukiota, mutta suoritin siellä kasvatustieteen appron verran opintoja. Jotain hyötyä siis. Eivät menneet ne lainarahat tyystin hukkaan, jotka sinne päästäkseni nostin.

Olen kuullut ikäviä pedofiliajuttuja 70-luvun opistoista (tai sitä ennenkin). Jos joku asiasta tietävä haluaa ottaa yhteyttä ja kertoa tarinaansa, kuuntelen mielelläni.