Tahtoisin että minut kiedottaisiin
pumpuliin
heijattais hiljaa
unimaailmaan
jossa olisi vain kauniita unia
Haluaisin syliin joka ei siitä säry
että itse säryn
hajoan palasiksi
ja unessani taas ehjäksi tuun
Se syli ei tahtoisi muuta kuin
heijata hiljaa
sanoitta pyyteittä
nukkua kanssani sylikkäin
Ei, minusta ei ole runoilijaksi. Ja sain tänään eräältä ystävältäni kaksi vanhaa lehtijuttua, jotka on julkaistu Päivämies-nimisessä lehdessä nimelläni. Ne jutut on yli kymmenen vuotta vanhoja. Olin hiukan järkyttynyt. Sovittuja sanoja, sovittua koodikieltä. Minuun melkein sattui fyysisesti, kun luin toista niistä, sillä en tuntenut itseäni. Näin naamion, joka tahtoo miellyttää. Hävettikin. Luin omaa vanhaa tekstiäni ja tuntui kuin olisin ollut mustelmilla. Tarkastelin ihoani kirkkaassa valossa. Ei, siinä ei ollut mustelmia. Ruhjeita? Ei yhtäkään. Ja yhtäkkiä olin 3-vuotias ja sieluni kirkuu syliä, syliä jossa saa hajota, jossa ei tarvita maagisia sanoja "nimessä ja veressä sitä ja tätä", jotta saa hyväksynnän.
heijattais hiljaa
unimaailmaan
jossa olisi vain kauniita unia
Haluaisin syliin joka ei siitä säry
että itse säryn
hajoan palasiksi
ja unessani taas ehjäksi tuun
Se syli ei tahtoisi muuta kuin
heijata hiljaa
sanoitta pyyteittä
nukkua kanssani sylikkäin
Ei, minusta ei ole runoilijaksi. Ja sain tänään eräältä ystävältäni kaksi vanhaa lehtijuttua, jotka on julkaistu Päivämies-nimisessä lehdessä nimelläni. Ne jutut on yli kymmenen vuotta vanhoja. Olin hiukan järkyttynyt. Sovittuja sanoja, sovittua koodikieltä. Minuun melkein sattui fyysisesti, kun luin toista niistä, sillä en tuntenut itseäni. Näin naamion, joka tahtoo miellyttää. Hävettikin. Luin omaa vanhaa tekstiäni ja tuntui kuin olisin ollut mustelmilla. Tarkastelin ihoani kirkkaassa valossa. Ei, siinä ei ollut mustelmia. Ruhjeita? Ei yhtäkään. Ja yhtäkkiä olin 3-vuotias ja sieluni kirkuu syliä, syliä jossa saa hajota, jossa ei tarvita maagisia sanoja "nimessä ja veressä sitä ja tätä", jotta saa hyväksynnän.
Sellaista syliä en enää saa. En ole enää koskaan 3-vuotias. Mutta löysin Ihmisen, joka taitaa runon, ja sen runon haluan jakaa:
Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
Ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja
kotimaani
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun
katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja
murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi -
katoamistaan.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti, että ei minulta
mitään puutu.
(Edith Södergran; Rakkaus)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti