Kaksinaismoralismi

Olen kasvanut uskonnollisessa perheessä, joiden saarnoissa vilisi saatanaa ja perkelettä, kaikkien niiden hyvien enkeleiden lisäksi. Pieniä myös usein puhuteltiin: "olettehan te tottelevaisia isälle ja äidille" samaan aikaan kun lapsesta sanottiin, että hän on uskon esikuva. Miten voi olla esikuva jollekin, jos pitää ottaa jokin rooli? Väitän, että lapsi on unohdettu vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Ja, tottakai liikkeen sisäpuolella on yksilöitä, jotka hoitavat lapsiaan hyvin ja oikein, rakkaudella, niin kuin moni muukin ihminen tässä maailmassa.

Seksuaalisuus. Tyttöjä puhutellaan jo nuorina pukeutumisesta ja niistä vaaroista, mitä paljas pinta saattaa aiheuttaa toisessa sukupuolessa. Olen usean vanhoillislestadiolaisen miehen kuullut katsovan myös pornoa. Samaan aikaan saatetaan saarnaspöntöstä puhua Jumalan sanaa. Mikäs siinä, jos pornoa katsoo - onhan se ns. aikuisviihdettä - mutta sitten olisi kyllä syytä tarkkaan miettiä, mitä sanoo aiheesta muualla. Olen itsekin pornoa katsonut, tottakai, ainakin tutkijaprofiililla. ;)

Nuorena tyttönä Helsingin ry:llä vanhemmat miehet kuolasivat perässä. Eikä siinäkään mitään, kyllähän ihminen paljon viettiensä mukaan toimii, mutta kunhan toimisi rajojen mukaan! Toinen aikuinen saa kuolata toisen perään, mutta lapset ovat pyhää maaperää. Lasten työ on leikki, ja Luoja suokoon, että jokaisella lapsella olisi turvalliset leikkipaikat. Enkä tarkoita rautaportein suljettuja aitauksia vaan henkistä turvaa, luovuuden leikkiä, elämän seikkailua; vastuullisia vanhempia! Yhteiskunta luo terveellisiäkin rajoja. Vaikka en oikeuslaitokseen luota aukottomasti (rikas saa paremman asianajajan ja ehkä myös paremmn kohtelun). Itä-Suomen hovioikeudesta olen kuullut kaikenlaista jännää suhteessa seksuaalirikoksiin. Miten on mahdollista, että jotkut selvät tapaukset kaatuvat siellä, ja seksuaalisen väkivallan kokijasta tulee oikeuskäsittelyssä syyllinen?

Nainen tahtoo levittää huulipunaa huulilleen (on muuten minullakin juuri nyt punaista huulikiiltoa ihan vain sen takia, että täällä yksinäisyydessäni halusin nähdä huuleni selvästi kasvoistani), mitä vikaa siinä on? Mikä siinä sinua pelottaa, hyvä vanhoillislestadiolainen sääntömaakari? Miksi sinua pelottaa niin paljon, jos kaunis nainen tulee vastaasi ja häikäisee sinut? Nainen pysyköön kotonaan, lasten parissa, harmaana hiirulaisena. Ai niin, voihan toki kotonakin lasten kanssa olevalla naisella olla minihame päällä ja meikkiä kasvoissa, kaupungilla korkkarit ja pinkit kynnet. Sellaista äitiä pieni poika katsoo häikäistyneenä ja sanoo: "mun äiti on maailman kaunein nainen!" Poika voi toki sanoa niin äidistään, joka hiukset roikkuen ja iho ryppyisenä nostaa hänet yöllä sängystä syliinsä. Jos äiti rakastaa poikaansa suurella sydämellä, poika rakastaa äitiään takaisin.

Järjestyksen on kuitenkin mentävä niin. Vanhempien on ensin rakastettava lapsiaan, opetettava lapsilleen rakkauden alkeet, jotta he osaavat sitten myöhemmin.

A-talkissa oltuani olin hyvin väsynyt. Kävin lääkärissä ja terapiassa, sain apua. Kirjoitin kirjan nopealla aikataululla, hätäisesti. Kirjoitin silti hyvän terapiakirjan. Kriittinen yleisö ei sitä arvostanut, ja hyvä niin, onhan se paikoin rönsyilevä ja unenomainen. Mutta sitä ei ollutkaan tarkoitettu Taivaslaulun tavoin tavoittamaan kauniilla laululla suurta yleisöä. Se oli Valon lapsen lapsellista puhetta, epätoivoinen yritys tulla kuulluksi aikuiselle kertojalleen. Se on alitajunnan paikoin mustaa ja synkeää kieltään, ja sen kirjoittaja (minä) ei ymmärtänyt sitä itsekään täysin. Hän ei ollut humalassa eikä huumattuna sitä kirjoittaessaan vaan rikki, sisältä kipeä ja yksinäinen.

Ja siirrytäänpä takaisin kolmannesta persoonasta kokemuksen ääneen. Olen hyvin kiitollinen heille, jotka lukivat kirjan ja saivat siitä oikeasti jotakin. He kaikki ovat jollain tavalla taiteilijoita (tai se on minun määritelmäni taiteilijuudesta). Sydämen ja sielun tulkkeja. Pilkkua ei tarvitse aina nussia, sehän on vanha tosiasia. (Äh, anteeksi rivoiluni.)

Kiitos. Kliseisen iskelmäisesti: hetkeäkään en antaisi pois. Elämäni on hyvä, täysi ja kokonainen. Aion kirjoittaa edelleen. Kirjoittaminen saa minusta esiin todellisen terävän puoleni enkä jää enkelikaapuihin (jota monet ovat olleet tuputtamassa minulle). Naiset, heittäkää turha enkeily pois ja alkakaa rohkeasti elää omaa elämäänne, johon teillä on oikeus. On jo aika, että miehet istuvat hiljaa paikallaan ja kuuntelevat, mitä teillä on sanottavana! Oli uskontoa tai ei.