Parisuhteen pyhyys

Imuroin tänään facebookista tällaisen kuvan. Ensinäkemältä se näytti kauniilta, mutta tarkemmin kun aloin miettiä, niin tulipas vastalausettakin mieleeni.

Ensinnäkin se tuo esiin ajatuksen, että pitkä avioliitto on jotain tavoiteltavaa. Siinä ei kyllä suoraan sanota niin, mutta no, tiedätte, se olotila tulee. Toiseksi se rinnastaa avioliiton esineeseen mielikuvissani. Pula-aikana esineitä korjattiin loputtomiin ja se tapa ei olisi pahitteeksi tänäkään aikana. Turha kulutus ja tavaraan hautautuminen on pelottavaa. Ihmissuhteen esineellistäminen saa minut aina kuitenkin mietteliääksi, vaikka se tulisi hienovaraisessa ja kauniissa paketissa kuten tässä ylläolevassa kuvassa.

Sitten on tietenkin avioliitto instituutiona. Joillekin ihmisille avioliitto on niin pyhä ja loukkaamaton, että siinä on pakko olla, kun sen on kerran solminut. Vaikka tuntuisi pahalta. Sanotaan, että pitää katsoa peiliin ja nähdä se vika itsessä, pyydellä anteeksi puutteitaan ja olla kuuliainen, milloin millekin, Jumalalle, aviopuolisolleen, elämälle, lapsilleen. Ja sitäpaitsi, lapsethan kärsivät erosta niin paljon, että on todella itsekästä edes miettiä sellaista vaihtoehtoa. Kuulostaako tutuilta ajatuksilta?

Niin, määrittelykysymys tämäkin, sovitettuna omaan kokemusmaailmaan. Mietin, mitä parisuhteen pyhyys merkitsee minulle? Se on ennen kaikkea luottamusta, suurta luottamusta itseen ja paikkansa oikeellisuuteen juuri siinä parisuhteessa. Itseluottamuksen kautta tulee luottamus toiseen. Omien rajojen kunnioittamisen ja tiedostamisen kautta tulee kunnioitus toisen rajoihin. Ei ole tarvetta pakottaa, vaatia tai muokata toista mieleisekseen. Ei tarvitse, koska luottamus itseen on niin syvää, että se sallii toisen olla juuri sellainen kuin tämä on.

Jep, voit sanoa, että idealismia. Parisuhteessa tulee aina riitoja ja vääntöä, usko pois. Jos et usko, niin ole sitten yksin. Selvä se, tulee tulee. Mutta kunnioitus pyhittää sen, sallii hetkittäisen käämien palamisen. Kuitenkin sitä haluaa pyytää anteeksi, etenkin jos itse tuittupäistyy. Toinen ei ole syyllinen omaan vihaan, syyllisyyteen, häpeään. Toinen voi olla kimmoke hullaantumisen tunteeseen ja rakkauden kokemukseen, mutta senkin taustalla on hullaantuminen itseen, rakkaus itseä kohtaan. Kaikki alkaa siitä. Tämän minä olen omalla kohdallani kokenut, siksi tässä saarnaan. :)

Eroaminen voi olla kaunis ja voimaannuttava. Lyhyt suhde, parisuhde, avioliitto voi olla kaunis ja täydellinen pituudestaan riippumatta. Avioliiton arvon ei missään tapauksessa pitäisi tulla sen pituuden vuoksi, sehän olisi sitten suorittamista. Se antaa silloin mahdollisuuden myös vakavalle pahoinvoinnnille ja väärinkäytöksille, itseä ja toisia kohtaan. Joskus lyhyessä suhteessa voi oppia koko elämää ravisuttavia ja kauaskantoisia asioita. Eroamisen ei tarvise olla tuskaa ja suurta romahdusta, mutta toki se voi olla sitäkin. Silloin on ehkä paikallaan pysähtyä omaan itseensä, tarkastella omia uskomuksiaan itsestä ja elämästä, rakkaudesta. Joskus se on hedelmällistä, joskus ei. Aina kuitenkin kannattaa yrittää, itsetutkiskelua.