Valkea kaupunki

Lähdin viime vuoden lopulla matkalle. Matkalle, joka oli ollut mielessäni joitakin vuosia aiheesta ensi kertaa kuultuani. Lähdin matkalle kulttuuriantropologina, mutta minulla oli myös salainen toive, että ymmärtäisin jotain elämästä ja pyhästä syvemmin. Pyhyys, ja pyhyyden kokemus on aina kiinnostanut minua. Yksi suosikkitutkijani on uskontotieteilijä René Gothóni, ja opiskeluaikoinani luin innokkaasti juuri hänen tutkimuksiaan. Varsinkin Pohjois-Kreikan Athosvuorelle suuntautuneet matkansa kiinnostivat minua. (Kts. http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2000-12-13/teemapaajuttu)

Löydän hyvin paljon kosketuspintaa Gothónin kokemuksiin: "Tarvitsin voimia selvitäkseni matkasta, mutta eniten toivoin vapautumista eräästä minua vuosia kalvaneesta asiasta. Minulle tuli ihmeellinen olo. Koko sydämeni oli Kyrie eleison -tunteen täyttämä."

Korostin matkan tarkoituksena olevaa kulttuuriantropolgista (tosin henkilökohtaista, mitään tutkimusprosessia ei taustalla ollut) tavoitetta, sillä en halunnut leimautua hulluksi kenenkään silmissä. Tuo hulluuden ja tuomion pelko on syvällä minussa. Tuskin osaan kunnolla väitellä, kun tunnen herkästi syyllisyyttä. Opin kuitenkin koko ajan.

Lähdin siis Brasiliaan, Abadianiaan. Matkalle lähtiessä huomasin hokevani mielessäni, että "minua saa auttaa". En osannut sitä muuten käsitellä, oli vain paljon surua minussa ja pyysin apua. Matkakohde sinänsä on hyvin mielenkiintoinen. Kutsun paikkaa valkeaksi kaupungiksi mielessäni. Saattaa olla, että jotain samanlaista symboliikkaa olen lukenut jostakin kirjasta, en nyt muista, mutta tuo nimitys tuntuu sopivalta. Ihmiset pukeutuvat siellä valkoisiin mennessään Casan alueelle saamaan hoitoa. Paikkaa kutsutaan myös "henkiseksi sairaalaksi", ja Casaa ympäröivät pousadat ja hotellit ovat ikään kuin hiljaisia parantoloita. Rauhan tyyssija. Tai sitten oman levotttoman mielen haastaja.

En ala tässä syvemmin selvittää, mitä kaikkea koin Casassa ja sitä ympäröivässä Abadianian kylässä. Mutta saavutin saman ihmeellisen olon, mistä Gothóni kirjoittaa. Olen aina vastustanut uskonnollista sanastoa, lauluja ja rukouksia. Tai no, rukous on ollut minulle luonteva aina, se vain ei ole ollut sellainen millaiseksi se normaalisti luokitellaan, ehkä. Rukous on minulle yhtä kuin vaikkapa luonnossa kulkeminen. Luonnon rauha ja hiljaisuus on aina tyynnyttänyt levotonta mieltäni, ehkäpä suorastaan joskus pelastanut henkeni. Metsä on kirkkoni, temppelini.

Olin ollut hyvin ennakkoluuloinen Casaa kohtaan. Minua esimerkiksi ärsytti se, että Casan alueelle suositeltiin menemään valkoisissa vaattteissa. Ajattelin, että mitä hittoa, olen saanut tarpeekseni säännöistä ja sääntökokoelmista. Yllättäen paikan päällä tämä ei häirinnytkään minua. Paljon tunteita nousi matkalla ja kohteessa, vihaakin, ärtymystä. Usein tuli rauhan kohtia ja ihmeiden kokemuksia. Eräänä päivänä ruoka maistui minulle hyvin voimakkaana, ikään kuin makuaistini olisi jotenkin kirkastunut ja puhdistunut. Eräässä hoidossa autuutta ja rauhaa. Väsynyt mieleni lepäsi kuin haavoittunut lintu parantajan käsissä.

Väsynyt mieleni lepäsi.

Casa ei ole kultti. Se ei myöskään ole mihinkään uskontoon sidoksissa. Paikassa vaikuttaa mies, jota kutsutaan nimellä João de Deus, John of God. En silti kokenut minkäänlaista henkilöpalvontaa tai yksilön korottamista ylitse muiden. Paljon koin asioita, joita en ymmärrä, jotka myös toisinaan huvittivat minua. Yhdestä asiasta olen varma, minulle tapahtui siellä suuria asioita. Vaikka en pidä itseäni uskonnollisena ihmisenä, koen, että henkisyyteni on henkilökohtaista ja syvällistä, itselleni. Opin myös kunnioittamaan uskontoja, erilaisia uskovia ihmisiä kaikkialla maailmassa. Se ei ole minulta mitään pois, jos joku uskoo vakaasti esimerkiksi Kristinuskon ydinkysymyksiin, tai buddhalaisuuteen. Meillä jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin pyhyyden kokemuksiin. Viimeisenä aamuna aikaisin menin Casan alueelle ensimmäiseen hoitotilaan. Siellä soi Ave Maria. Istuin hiljaa paikallani ja kyyneleet virtasivat kasvoillani. Ajattelin, että tätä ei tarvitse sanoittaa. Tämä ei tarvise kaavoja ja uskonnollisia rakennelmia. Silti tässä yritän, kalpeasti kuvata sitä mitä matkallani koin.