Alastomuus

Kävin miespuolisen ystäväni kanssa saunassa. En aikonut mennä, mutta hän haastoi minut epämukavuusalueelleni. Kiitos siitä. Toki olen miesten kanssa saunassa käynyt, parisuhteessa ja hippileireillä. Kerran eräällä mökillä sekasaunaan jätin t-paidan ja juoksuhousut ylleni. Eräs mies sanoi, että se on "pahempaa" kuin alastomuus, jos kuvittelen siten jotenkin suojaavani tai piilottavani itseäni. Seksikkäämpää.

Hippileirillä ensimmäistä kertaa saunaan meneminen oli vaikeaa ja menin uimapuku päällä. Tunsin itseni naiiviksi seurassa, jossa rennosti istuttiin löylyissä juttelemassa. Ihan sama kuin kahvipöydän ääressä jossain torilla. Seuraavalla kerralla olin jo rennompi, vaikka valikoin ajankohtaa ja seuraa. Sitä seuraavalla kerralla en enää välittänyt seurastakaan. Jonkun miehen ja kahden naisen kanssa istuin hämärässä saunassa. Juteltiin niitä näitä.

Kun ajattelen alastonta kehoani ja sitä, että joku katsoisi siihen, mieleeni tulee suunnilleen 9-vuotias tyttö, joka kyyristää olkapäänsä kumaraan ja istuu häpeissään silmät alasluotuina. Olen joskus ihmetellyt geeniperimää. Miten isoäideillä, äidillä ja siskoilla voi olla rinnat. Itselläni rinnat kehittyivät hyvin myöhään ja jäivät pieniksi. "Ole onnellinen", sanoi sisko.

En oikeastaan välittänyt asiasta sen kummemmin, ihmettelin vain joskus. Loppujen lopuksi olen tykännyt pienistä rinnoistani, koska en ole halunnut olla Nainen, ja rinnat kertoivat minulle selkeimmin sukupuolen. Lieneekö mahdollista, että oman tyttöyden ja naiseuden kieltäminen varhaislapsuudesta asti vaikuttaa fyysiseen kehitykseen. Miten minusta tuli erilainen sukuni naisten keskuudessa tässä suhteessa. Joskus toivoin, että kävisi ilmi, että minulla on eri isä kuin muilla. "Olet erinäköinen kuin muut teillä", sanottiin joskus perhekuvista.

Olen luullut, että naisen arvo tulee paljolti ulkonäön kautta. Lapsuuden ympäristössäni oli aikuisia naisia, jotka puhuivat koko ajan erilaisista dieeteistä ja laihduttivat. Peilin edessä seistiin, puristeltiin vatsamakkaroita ja huokailtiin: tämä pitäisi saada pois. Ja tämä, tämä. Vedettiin vatsaa sisään ja unelmoitiin ihannekropasta, joka siinsi jossain siellä, jos vain saisi itsestään sen verran irti tahdonvoimaa, että.

Katselin rimppakinttujani ja kulmikasta kehoani itsekin peilistä. Omasta mielestäni kehoni oli pojan keho. Urheilin paljon ja pelasin poikien kanssa jalkapalloa. Olin siinä aika hyvä. Kävelin niin, että lantiot liikkuivat mahdollisimma vähän. Myöhemmin kun aloin joogata, lantiot itsepäisesti alkoivat liikkua eri tavalla. Se oli pelottavaa, ärsyttävää, ilahduttavaa ja kiihottavaa. Ennen kaikkea se oli outoa.

En tunne kehoani vieläkään. Toisinaan siinä on hyvä olla, niitä hetkiä on ollut lisääntyvässä määrin. En enää rääkkää kehoani niin paljon. En yritä olla syömättä tai ahmi niin paljon, että tekisi mieleni oksentaa. En yritä muokata sitä hullunlailla, jotta kelpaisin jollekin. Ainakin luulen niin.

Joogaan nykyään harvoin salilla, vaikka rakastan yhdessä joogaamista, sitä tunnelmaa ja ryhmän painetta. Joogaan yksin, koska haluan usein joogata ylävartalo paljaana niin kuin miehet joissakin opetusvideoissa. Pukeudun haaremihousuihin ja keskityn kehooni, siihen, että olen Nainen ja minulla on pienet rinnat. Muun muassa. Luulen, että joogasalilla ei hyväksyttäisi alastonta ylävartaloani, ja vaikka hyväksyttäisiinkin, en varmastikaan pystyisi joogaamaan siellä niin. Alkaisin pohtia, katselevatko muut minua salaa, ja keskittyisin tarkkailemaan sitä.

Opettelen jatkuvasti kävelemään. Olen aina piinallisen tietoinen kävelystäni. Aina ja kaikkialla. Toisinaan tunnen liikkuvani sulavasti ja rennosti, jaloilla on vahva yhteys maahan. Minulla on usein ollut jonkinlaiset "turvakengät". Rakas ihminen toi minulle joululoman jälkeen pitkävartiset turkiskengät, numeron liian isot. Olen nyt sisälläkin välillä pannut kengät jalkaani. Ne ovat minun turvakengät, valtavan lämpimät ja oikein tunnen, miten lämmin maayhteys vahvistuu. Se tuntuu hyvältä nyt pitkän ajan jälkeen, kun minulla ei ole ollut kunnon kenkiä. Olen palellut ohuissa kesätennareissa, joissa molemmissa on sormenmentävä reikä. Vaikka tänä talvena ei tulisi pakkasia, minä kävelen tuolla kukkuloilla turvakengissäni.

Lapsena kuljin kesät avojaloin ja tiedän kyllä, että se on terveellistä ja hyväksi. Mutta nykyään palelen niin, että jalassa on aina sukkaa ja villasukkaa, ja nyt viimeisimmäksi nuo turvakenkäni, tietyissä hetkissä. Eräänä päivänä kuljin kotonani alasti nuo kengät jalassa koko aamupäivän. Ajattelin, että no, olen vähän hullu, mutta mitä siitä. Ja katselin kehoani. Se näyttää vieraalta, jos sitä katsoo peilistä. Katse, ja kuva tekevät siitä vieraan kehon. Jooga ja yksinäiset tanssihetkeni tuovat tunteen, että olen kotona omassa itsessäni. Ei katseita, ei uhkaa. Vain minä ja tunne kehoni ääriviivoista, omista rajoistani.