Mallimaailmaa ja valheellisia kuvia?

Sain palautetta, että Idealisti ei ole oman itsensä näköinen. Rakastan meikkaamista. Joskus on rentouttavaa keskittyä rajaamaan silmiä ja levittää pieni puuterikerros kasvoille. Halusin lapsena aina meikata, mutta kotonani ei saanut niin tehdä. Kokeilin joskus salaa äidille näytteinä tulleita pieniä huulipunapuikkoja. Punaisella tussilla väritin kynteni. Oi, miten olisinkaan halunnut kokeilla oikeita meikkejä ja kynsilakkoja, mutta se luovuuden ilo minulta vietiin. No, nyt teen sitä aika usein, vaikka pystyn menemään ilman meikkiä minne tahansa. Olen usein myös suoristellut kiharia hiuksiani, idealistin kuvassa hiukset on suoristettu. Kampaajani nauroi, että asiallinen puoleni suoristelee hiuksia, ettei kiharapää-hörhö-Aija näkyisi. Nauratti itseänikin. Olen muutaman kerran käynyt meikkaajan tuolilla istumassa ja nauttinut siitä itseni hemmotteluhetkenä.

Valokuvissa rakastan kokeilla erilaisia kuvakulmia. Valitsen tietoisesti erilaisia kuvakulmia, itselleni edullisia (kuinkas muuten), kun itseäni kuvaan. Kukkia, puita ja maisemaa kuvaan usein eriskummallisista näkökulmista. Hauskana yksityiskohtana, että kuvaamani papaijapuuta pari ihmistä luuli kyssäkaaliksi. :) Käyköhän minun kasvojen kanssa samoin, mutta käänteisesti? Olen kaalipää, joka luulee olevansa papaijapuu. ;)

Pidän realismista ja inhorealismia toisinaan harrastan, mutta oman kuvani kohdalla olen herkkänahkainen. Jos joku arvostelee ulkonäöni, hyvässä tai pahassa, lamaannun edelleen herkästi. En tiedä, olenko minä peilikuvani. Kuka minä olen. Olenko minä tuo fyysinen olento peilissäni. Täytyykö minun ottaa kuva itsestäni sellaisesta näkökulmasta, että tuntisin olevani epämukavuusalueella? Ehkä se on seuraava haaste.

En halua huijata. Edes valokuvalla.

Siispä postaan tässä pari kuvaa, toinen ilman meikkiä ja toinen pienellä meikkimäärällä. (Korjaus: poistin meikittömän kuvan ja lisäsin juhlalookin ;)) Olenko tämä minä, en tiedä. En näe itseäni ulkopuolelta. Kehoni ja olemukseni on myös hiukan muuttunut ahkeran joogaamisen ja ruokavalion myötä. En tunne itseäni peilikuvasta. Minulla on ongelma ulkonäköni kanssa. Kotona yksinäisyydessä kelpaan itselleni sellaisena kuin olen. Muualla liikkuessani tilanne on vaikeampi. Ei ole helppoa naisen elämä länsimaisen kauneusihanteen paineissa.

Kun 15 vuoden yliopistossa kirjoilla olemisen ja ohessa työskentelyn jälkeen saa maisterin paperit kiitettävin arvosanoin, pitää hiukan hymyillä.