Voimaannuttava valokuvapolku menneeseen

Valokuvapolku (ja koko tämä blogi) on ikään kuin käänteisessä aikajärjestyksessä, siinä luodaan katsaus tästä hetkestä menneeseen. Pikkuveli on edesmennyt veljeni Pekka Johannes, mutta pikkuveli edustaa minulle muitakin veljiäni, jotka koin kadottaneeni. En tiedä olenko enää unessa (vrt. blogin nimi), ja paperit ovat nyt järjestyksessä ainakin itselläni. Mutta sen tiedän, että tätä tietä ja matkaa en enää pois vaihtaisi. Koen sisäistä rauhaa, jota en olisi koskaan uskonut saavuttavani. Tiedän, että jotkut ovat ns. hyppineet seinille tämän kirjoitteluni vuoksi, mutta en pyydä sitä anteeksi. Meillä jokaisella on oma tarinamme ja saamme kertoa sen. Joskus sitä mielellään pitäisi uhrina pitämänsä ihmisen anonyymina, ehkä juuri sen takia, että ei tarvitsisi kohdata omaa pimeää puoltaan? Hajanaisia ajatuksia... en tiedä vielä, oliko tämä blogi nyt sitten tässä? Ehkä ei, sillä sisälläni on palava tahto kirjoittaa. Ehkä kirjoitan jotain uutta, toisella tavalla, tai sitten palaan edelleen menneeseen. Nyt olen kuitenkin lomalla. Kiitos Sinulle, joka jaoit tätä matkaa kanssani, näiden tarinoiden verran. Pidetään toisistamme huolta, ollaan ihmisiä ihmisille.

Hymy

Uusi tie

Näen valon

Pikkuveli

Pikkuveli pelkää koiraa

Tyttö ja sen Varjo