Ihailen isääni

Ihailen isääni

Haa, sain tänään itseni kiinni tällaisen asian kirkkaasta tiedostamisesta. Kiitos erään ystäväni, joka sen minulle suoraan sanoi. Ihminen, joka näki minut tässä kohtaa hyvin. Jotkut ihmiset ovat yrittäneet vihjailla minulle, että isäni olisi käyttänyt minua seksuaalisesti hyväksi. Ei pidä paikkaansa. Isäni kyllä ihailee kauneutta naisissa, mutta mikään pedofiili hän ei ole. Onko kauneuden ihaileminen rikos? No, lestadiolaisuudessa se tuntuu olevan, koska naiset eivät saa kaunistautua, vaikka haluaisivatkin. Ja kyllä, tiedän, että osa teistä (lukijoistakaan, tiedän, että lukijoiden joukossa on lestadiolaisiakin naisia) ei halua. Minä haluan, mutta se siitä sitten. Olenhan tuosta jo paljon kirjoittanut.

Isässä ihailen ihan sitäkin vain, että hän niin nopeaa oppi venäjän kielen. Isä oli minulla hyvä esimerkki siitä, että vielä aikuisena voi valita toisin ja muuttaa (ura)suuntaa. Nyt kun olen työtön kulttuuriantropologi, pohdin vakavissani kielten opiskelua, jotta työnsaantimahdollisuuteni kasvaisivat. Venäjästä ja espanjasta minulla on kiitettävät alkeet. Hmm.

Isä valmistui yliopistosta aikuisena. Kun minulla oli ylioppilasjuhlat, isä valmistui maisteriksi venäjän kielestä. Jyväksylässä ja Helsingissä asuessani varsinkin tapasin paljon lestadiolaisporukkaa, jotka tunsivat isän ja kehuskelivat häntä. Kerran kun menin seuroihin Helsingin ry:lle ja oven avasin, niin eiköhän puhuja just maininnut isäni siellä ja heidän lähetysmatkansa Venäjälle, tippa linssissä siellä isää kehui. Isä itse osasi suhtautua huumorilla asioihin. Meillä oli samantyyppinen huumorintaju joskus.

Kun aloin opiskella yliopistossa, isä sanoi ironiaa viljellen siitäkin, että "anteron polokemista" menen opiskelemaan (antropologia -> isäni toinen nimi on Antero). No, ironisoin itsekin yliopistoa (liekö kotoa opittu) niin nauroin sille itsekin osittain. Mutta isähän osui oikeaan. Olen kaikista tärkeimpinä pitämistään arvoista itse luopunut. Sehän on usein elämänkulku. Ei lapsen tarvitse lammasmaisesti seurata vanhempiaan "opissa, elämässä ja uskossa". Opiskeluaikoina aina kun näin isää meillä oli tosi hyviä tiedeväittelyjä ja keskusteluja. Joskus kannoin hänelle kirjoja, esim. Pikku Prinssiin tutustutin (muistaakseni!). Lopulta kun olin vaihtarina Jenkeissä, isäni lähetti minulle Pikku Prinssin ranskaksi. Ihan vain siksi, koska meistä molemmista ranska on kaunis kieli, kuin musiikkia (tai ainakin itsestäni se on). Itse en sitä osaa, mutta isä taitaa osata sitäkin. Sillä on ihme kielipää. Tuntuu että se oppii kieliä tuosta vain, itse hädin tuskin englantia osaan.

Muistolause: Ei lapsen tarvitse lammasmaisesti seurata vanhempiaan "opissa, elämässä ja uskossa".

Omistan tämän kappaleen vanhempieni rakkaustarinalle, isältäni olen kuullut siitä niin paljon kaunista. Isä on myös opettanut minulle, että oman kumppanin halaaminen ja suukottelu on hyvä asia. Minusta oli ihanaa lapsena katsoa, kun isä halasi äitiä ja sanoi häntä rakkaakseen meidän lasten kuullen. Olen ottanut siitä mallia omaan elämääni. Olen aina halunnut sanoa kumppaneilleni, että rakastan heitä, vaikka en olisi edes ollut varma siitä. Kaikille olen kyllä sanonut aina senkin, että en ole siitä varma. Rakkaus ei ole omistamista. Rakkaus on vapautta, rakkaus on kunnioitusta.

Äidille ja isälle tämä siis: http://www.youtube.com/watch?v=Xw2pMPaK1ug

He ovat kohdanneet paljon kuolemaa yhdessä, monien lasten kuoleman. Myös minä olen omalta osaltani tuottanut heille (haluamattani) painostavaa julkisuutta. Olen pahoillani turhasta kärsimyksestä, mutta samalla en mitään muuttaisi. Minulla on oma tieni. Mutta, minä rakastan teitä. Rakastan. Niin kauan kuin täällä elän, minä muistan teidät hyvässä (ja pahassakin), ja rakastan.