http://www.marmai.fi/blogit/arkista/vitutuksen+sietamaton+lempeys/a2216726?fb_action_ids=10152200094992660&fb_action_types=og.recommends&fb_source=other_multiline&action_object_map=[632254873483324]&action_type_map=[%22og.recommends%22]&action_ref_map=[]
Tuli pitkä osoite, toivottavasti aukeaa.
"Nykyisin on muotia ryhtyä kaikenlaisiksi valmentajiksi, guruiksi tai wellness-enkeleiksi. Miksen siis minäkin? Olenkin ajatellut, että perustan Jaakko's Sickness -valmennuksen, joka tarjoaa hymyjen sijasta kokonaisvaltaista vitutusta. Sillä jos yrittää väistää vitutuksen, siinä voi käydä niinkin, että se hymy alkaa muistuttaa naapurin labradorinnoutajan vaikeaa alapurentaa."
Olen saanut tämän blogikirjoittelun aikana pari kommenttia aggressiivisuudestani. Vaikka blogia avatessa aivan selkeästi tulee varoitus, että sisältää vain aikuiselle tarkoitettua aineistoa. Tämän blogin, ja myös julkisten fb-muistiinpanojeni, lukeminen on jokaisen omalla vastuulla.
Onnekseni lähelläni on koko ajan ollut rakas ihminen, joka on kuin kallio jalkojeni alla. Hän on valitettavasti joutunut nyrkkeilysäkiksikin toisinaan, mutta hän on Aikuinen Mies ja tietää, millaista on, kun ns. vitutus kohoaa korkeisiin lukemiin. Hän on ollut tässä asiassa mestariopettajani. Hän on koko tuttavuutemme ajan kannustanut minua tuntemaan sisälläni vellovan vihan. Hän on sanonut monin eri tavoin: "älä ole niin kiltti, uskalla tuntea". Hän on myös sanonut suoraan "sinussa on paljon vihaa padottuna". Tuomitsematta. Kun sitä vihaa on tullut esiin, hän on seissyt kuin sitkeä pohjolan puu kallion kupeessa. Puu, joka ei pienistä tuulista kaadu, vaikka taipuu ja antaakin myöten.
Elämäni suurin lahja, tuo ihmissuhde.
Viha on sallittu tunne. Toivota se tervetulleeksi, kun itsessäsi sen havaitset. Arvosta sitä, anna sille tilaa. Oma lempein vihanpurkukeinoni on tanssi kuulokkeet korvilla. En häiritse ketään. :-) En edes naapureita musiikillani. Valitsen musiikin intuitiivisesti yleensä radiosta. Saatan tanssia kengät jalassta tai avojaloin, sukkasillaan. Jo varhain olen alkanut intuitiivisesti tanssimaan (sorry, kielipoliisit, oli aivan pakko käyttää tätä uutta sallittua muotoa!) kehää. Olen viime vuosina löytänyt joitain syitä tälle, mutta olen matkalla edelleen. Tanssin erilaisia tunnekehiä, tanssin tulta, vettä, ilmaa, maata. Mielikuvissani minulla on myös vahvat siivet, lennän. Joskus koulutyttönä kirjoitin intuitiivisesti runon tästä lentämisestä, jossa samaistuin haukkaan.
Tanssi on parhainta silloin, kun tanssin yksin. En tarvitse yleisöä tai seuraa terapeuttiselle tanssilleni ainakaan toistaiseksi. Yhdessä tanssimisen terapeuttinen puoli on sosiaalisuuden opettelussa, kommunikoinnin ja vastavuoroisuuden opettelussa. Yksin tanssin vain itselleni ja sisäiselle maailmalleni, ja yksinäisyydessä tavoitan sen kirkkaimmillaan, syvimmillään, puhtaimmillaan.
Mielikuvat, runot, kirjallisuus, musiikki (joka synnillistettiin ympäristössä, mutta jota kuitenkin salaa kuuntelin) ovat antaneet minulle keinoja purkaa tunteitani. Romantiikkaakin löytyy. Lapsena hautasin pienen lippaan maahan, jonne panin mukaan kirjeen aikuiselle itselleni. Sain mallin jostain Runotyttö-kirjasta. No, en malttanut lipasta jättää pitkäksi aikaa, muutaman kuukauden päästä kaivoin sen taas esiin.
Taide on täynnä terapeuttisia mahdolllisuuksia. Olen aloittanut nyt myös paritanssien opiskelun. Niissä harmittaa vanhoillisuus: mies vie, nainen (vikisee?) ja seuraa. Tanssinopettajan (nainen) kanssa tanssiminen oli mukavaa, koska ensinnäkin hän oli niin hyvä, että oli helppoa seurata hitaan foksin tahdissa. Hän sanoi, että osaan hyvin seurata, luonnostani. (Pakko hiukan kehua itseäni. :)) Miehissä oli paljon erilaisia tanssijoita. Aloittelevien miesten kanssa oli mukavinta ehkä tanssia. Heissä on nöyryyttä, se on hellyyttävä piirre miehessä. Liian lähelle vetävät miehet ovat ärsyttäviä. Seuraavalla kerralla aion tehdä sellaiselle toiminnalle selkeän stopin!
Flamenco kiehtoo minua siksi, että siinä nainen voi tanssia yksinkin, tulisesti ja luontonsa näyttäen. Se ei ole semmoista kesy kotikissa -meininkiä, mitä paritanssit vaikuttavat olevan. No, sosiaalisuutta opetellessa. :)
Itselleni taide on parasta terapiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti