Miksi ihmiset uskovat pedofiilia?

Vaikka ihminen saisi tietoa siitä, että joku on ollut pedofiili, tällaista ihmistä saatetaan jopa julkisesti kiitellä. Uhria mitätöidään ja lyödään kerta toisensa jälkeen leimalla: "valehtelee", "anteeksiantamaton", "syyllinen". jne.

Vanhoillislestadiolaisuus tuntuu olevan miesten valtakunta, ei todellakaan lasten (tai naisten). Onhan viime aikaisessa julkisuudessa tullut hyvin esille se, miten johtotasoa myöten pedofiileja on suojeltu: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746

Tuolla alempana kritisoin hiukan Omat polut -sivuston kirjoittajia nimettömyydestä ja kasvottomuudesta.

En minä vaadi täydellistä avoimuutta. En tiedä ovatko he entisiä lestadiolaisia (etniset hämää hiukan). Olen itse liikkunut laajasti entisten lestadiolaisten parissa, ja siellä olen usein törmännyt epäilykseen Omat polut -sivuston kanssa. Ehkä heidän lukijakunnassa on eniten juurikin "laiteilla" olevia lestadiolaisia, jotka pyristelevät vapauteen - ja siksi olen jopa aina puolustanut heitä, ja anonymiteettia.

Kulttuuriantropologina ja vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisesta gradun tehneenä tiedän hyvin tarkkaan, miten tärkeää anonymiteetti on kipeiden asioiden kanssa kamppaileville ihmisille.

Kuulen paljon näistä asioista kulissien takana. Olen myös kuullut joistakin tutkijoista ikävää palautetta. Koska olin itse A-talkissa omalla nimelläni, ihmiset ovat luottamuksellisesti ottaneet yhteyttä. Seksuaalista väkivaltaa ja pedofiliaa kohdanneet. Yliopiston käyneenä tiedän, miten tärkeää etiikka on tutkimuskäytännöissä. Siksi olen alkanut yhä suuremmassa määrin "vaatimaan" läpinäkyvyyttä.

Kuten Taivaslaulu, Omat polut -blogi on suosittu. Varjoissa eläviä lestadiolaisia on paljon. He haluavat anonyymeja tarinoita, ja se on aivan oikein. Hyvä asia. Kaikilla meillä on paikkamme.