Kaiken kaikkiaan yksinäinen jouluviikkoni oli paikallaan. Joulun merkitys länsimaissa ja sen yhteisöllisyyteen painottuminen saivat minut näkemään itseni marginaalissa. Se taas puolestaan tökki kipeitä kohtiani, niitä, joita olen kovasti yrittänyt ymmärtää viimeiset vuodet.
Alakulopäivien harmaita sävyjä. Eksistenssiongelma. Tyhjien paperien kaaosta. Hiljaisuutta ja kynttilänvaloa. Joogan jälkeistä rauhaa. Rakastan loppurentoutumisen hetkeä. Makaan aivan vötkylänä silmät kiinni. Leijun lämpimässä ja ääni sisälläni sanoo: minä rakastan sinua, me rakastamme sinua.
Minulla on ihania harhoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti